NHL-seuran maalivahti lähetetty pahamaineiseen armeijakasarmiin

Venäläinen jääkiekkomaalivahti Ivan Fedotov on passitettu pietarilaisesta sairaalasta Murmanskin Severomorskiin suorittamaan asepalvelustaan, väittää uutistoimisto Tass.

Maalivahdin asianajaja Aleksei Ponomarev vahvisti asian sport.ru-sivustolle. Severomorsk on Venäjän pohjoisen laivaston tärkein laivastotukikohta.

Tassin lähteiden mukaan Fedotovin, 25, palveluspaikka on Novaja Zemljan saariryhmä Pohjoisella jäämerellä.

Novaja Zemljan alueella tehtiin kylmän sodan aikana pitkälti yli sata ydinkoetta, ja saarille on haudattu paljon radioaktiivista jätettä.

SUOMESSA syntynyt Fedotov pidätettiin perjantaina Pietarissa. Venäläisväitteiden mukaan hän oli pakoillut asepalvelusta välttelemällä kutsuntoja.

Hän joutui pidätyksensä jälkeen sairaalahoitoon, koska alkoi oirehtia oudosti. MatchTV:n toimittajan Oleg Aleksashinin mukaan Fedotov oli valitellut vatsakipuja ja epäillyt jopa myrkytystä.

Toukokuun 7. päivä Ivan Fedotov solmi yhden vuoden ja alle miljoonan dollarin pelisopimuksen Flyersin kanssa. Tätä ennen hän oli torjunut kiekkoja ”armeijan joukkueessa” Moskovan TsSKA:ssa ja johdattanut seuran Gagarin Cupin mestariksi loisto-otteilla. Hänet arvostettiin KHL:n parhaaksi maalivahdiksi päättyneen runkosarjan jälkeen.1. heinäkuuta julkisuuteen tuli yllättäen tieto, että 25-vuotias maalivahti on pidätetty Pietarissa. Syynä kerrottiin olevan Venäjän asevelvollisuuspalveluksen ”pakoilu”.

Shokkitapahtumia on jälkikäteen selvittänyt Match-TV:n kirjeenvaihtaja Anna Andronova, joka oli tekemässä juttua Fedotovista kyseisenä aamuna.

– Kun poistuimme Pietarin Jääpalatsista ja aioimme lähteä kuvaamaan haastattelua puistoon, niin lähistölle pysäköidyistä neljästä autosta ja yhdestä pakettiautosta saapui luoksemme miehiä, joilla kahdella oli naamiot ja lopuilla siviilivaatteet.

– Yksi miehistä näytti Fedotoville henkilöllisyystodistuksensa, ja lyhyen keskustelun jälkeen hänet siirrettiin pakettiautoon. Tärisin aivan tilanteessa, koska en tiennyt, keitä nämä ihmiset olivat, kertoi järkyttynyt Andronova Sport.ru-sivustolle.

KHL-seura ilmoitti hankkineensa kolme suomalaista huippupelaajaa

KHL-seura Avtomobilist Jekaterinburg ilmoitti sunnuntaina, että se on solminut sopimukset kolmen suomalaispelaajan kanssa.

Tiedotteen mukaan maalivahti Juha Metsola, puolustaja Jyrki Jokipakka ja hyökkääjä Miro Aaltonen pelaavat ensi kaudella Jekaterinburgissa. Kolmikosta Aaltonen on mukana Leijonien MM-leiriryhmässä.

Väite sopimuksista herättää kysymyksiä, sillä Venäjä käy edelleen brutaalia sotaa Ukrainassa. Useat suomalaispelaajat jättivät KHL-liigan sen jälkeen, kun hyökkäyssota alkoi helmikuussa.

Championat-sivusto kertoo, että suomalaisten pelaaminen Avtomobilistissa ei ole vielä varmaa. Sivuston mukaan sopimukset on voitu tehdä jo aikoja sitten, ja ne saatiin ”rekisteröityä” vasta 1. toukokuuta, kun edelliskauden sopimukset umpeutuivat.

Huippumaalivahti Metsolan agentti Jarmo Kork vahvisti Ylelle ja Iltalehdelle, että Metsola ja Avtomobilist allekirjoittivat sopimuksen tammikuussa, eikä pelaajalla ole aikomusta lähteä Venäjälle ensi kaudeksi.

Moni suomalainen jääkiekon ystävä mietti vappupäivänä uutisia lukiessaan, oliko juhlajuomaa tullut nautittua kenties hieman liikaa.

Venäläisen KHL-seura Avtomobilist Jekaterinburgin tiedote oli niin järjenvastainen, että sitä oli vaikea uskoa todeksi.

Kun tiedotetta prosessoi hetken aikaa, asioiden todellinen laita alkoi valjeta. Juha Metsolan agentti Jarmo Kork vahvisti Yle Urheilulle sen, minkä moni jo arvasi. Metsolan sopimus oli allekirjoitettu tammikuussa eli ennen kuin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.

Tilanne on todennäköisesti sama myös Jokipakan ja Aaltosen kohdalla. Kukaan heistä ei ole lähdössä Venäjälle.

Sopimukset julkaistaan tavallisesti toukokuun alussa, koska vanhat sopimukset umpeutuvat yleensä 30. huhtikuuta.

Avtomobilist päätti jostain syystä tiedottaa sopimuksista, vaikka seurassa varmasti tiedetään, etteivät suomalaiset halua pelata siellä.

Esitetään, että KHL-arki jatkuu normaalisti, vaikka Venäjän hyökkäyksen jälkeen useat ulkomaalaispelaajat ovat hylänneet sarjan.

Metsola, Jokipakka ja Aaltonen eivät ole ainoita pelaajia, jotka ovat kiusallisessa tilanteessa. Lähipäivinä vastaavia sopimusuutisia tulee todennäköisesti lisää.

Julkisuudessa on liikkunut hurjia tietoja KHL-sopimusten purkupykälistä. Pietarin SKA:ssa pelanneen Mikko Lehtosen pelaaja-agentti Mika Rautakallio kertoi Iltalehdelle, että Lehtosen sopimuksen purkamisen hinta olisi ollut kaksi miljoonaa euroa.

IIHF:n pitäisi tehdä selväksi, miten pelaajien tulisi suhtautua venäläisjoukkueiden kanssa tehtyihin sopimuksiin, jotka ovat allekirjoitettu ennen 24. helmikuuta.Ainoa oikea ratkaisu olisi seurata Fifan tietä ja ilmoittaa, että pelaajat voivat purkaa sopimuksensa ilman pelkoa sanktioista.