KuPS ja HJK hävisivät

Jalkapallon Veikkausliigassa tuli todellisia yllätystuloksia lauantaina.

Sarjan kärkijoukkueet ja selvät mestarisuosikit KuPS ja HJK nimittäin hävisivät.

Sekä KuPS että HJK sortuivat otteluissaan punaisiin kortteihin.

FC Honka kaatoi kuopiolaiset 2–0 Agon Sadikun ja Rui Modeston maaleilla. KuPS koki harvinaisen tappion, sillä joukkueen edellinen häviö Veikkausliigassa tuli viime toukokuun 29. päivänä. Samalla kuopiolaisten ennätysmäinen 31. peräkkäisen tappiottoman liigapelin putki päättyi.KuPS ei ollut siis hävinnyt pääsarjapeliä yli vuoteen.

– KuPS oli ensimmäinen, joka pakotti meidät puolustamaan syvällä pitkiä aikoja, Hongan Duarte Tammilehto tunnusti.

– Loimme paikat, olimme tehokkaita. Myös kontrollimme puolustamalla toimi. Heillä oli pallon hallintaa, meillä kokonaisuudessa pelin, Tammilehto jatkoi.

AC Oulu puolestaan haki pisteet Klubilta maalein 1–0. Michael López teki oululaisten maalin rangaistuspotkusta.

HJK:n Bojan Radulovic sai kaksi keltaista korttia parin minuutin sisään. Oulun rankkari tuli juuri Radulovicin toisen rikkeen jälkeen. Serbialainen ehti olla kentällä vain alle vartin tultuaan vaihdosta kentälle toisella puoliskolla.

Muissa peleissä FC Haka voitti IFK Mariehamnin 3–2, Ilves kaatoi FC Lahden niin ikään 3–2 ja FC Inter ja SJK tasasivat pisteet maalein 1–1.

HIFK ja VPS kohtaavat toisensa kello 23.00 niin kutsutussa yöttömän yön ottelussa.

KuPS teki suomalaista jalkapallohistoriaa!

kuopion palloseura teki maanantai-iltana suomalaista jalkapallohistoriaa.

KuPS venytti tappiottomien otteluiden putkensa jo 30 ottelun mittaiseksi ja rikkoi vanhan pääsarjaennätyksen, OPSin nimiin vuosina 1980–81 menneen 29 ottelun sarjan.

Maanantain ainoassa Veikkausliigan ottelussa KuPS löi HIFK:n Helsingissä 1–0. Ottelun ainokaisen iski Clinton Antwi tyylikkäällä sijoituksella.

Valakari sanoi pelaajilleen, että he saavat nauttia saavutuksestaan tämän illan, mutta huomenaamusta keskitytään taas seuraavaan peliin. Valakari ei myöskään halua ajatella sitä, että tämä tappiottomien pelien putki kantaisi mestaruuteen asti. Hän ei myöskään usko, että ennätyksen saavuttamisen jälkeen joukkue huokaisisi liian syvään.

– Kun aloitimme viime kauden, emme uskoneet tappioputkiin tai voittoputkiin. Se on aina se seuraava peli, mikä merkitsee. Ja jos pystymme siihen lataamaan parhaan mahdollisen, niin se ehkä antaa meille mahdollisuuden pelata hyvistä sijoista kauden lopulla, Valakari sanoi.

– Mutta nyt on aivan liian aikaista miettiä jos ja jos ja jos. Se on ainoastaan se sunnuntain peli, mikä merkitsee – ja sitä ennen meillä on vielä Suomen cupin ottelu torstaina!

KuPS voittoihin Veikkausliigassa

alkapallon Veikkausliigan kärkijoukkueet KuPS ja HJK jatkavat tasapisteissä sarjakärjessä.

KuPS kaatoi AC Oulun maalein 3–0. Tim Väyrynen teki avauspuoliskon lopulla voittomaalin. Brasilialainen Talles iski kuopiolaisten osumat toisella puoliajalla.

Voitto oli kuopiolaisille jo 29. perättäinen tappioton ottelu ja se nousi tällä Oulun Palloseuran rinnalle jakamaan perättäisten tappiottomien otteluiden ennätystä.

KuPS on pelannut ottelun HJK:ta vähemmän. Molemmilla on 22 pistettä. Sarjakolmonen Honka on jäänyt yhdeksän pisteen päähän tästä kaksikosta.

OPS pelasi 29 perättäistä tappiotonta ottelua kausilla 1980 ja 1981. KuPSilla on mahdollisuus rikkoa tämä yli 40 vuotta vanha ennätys ensi maanantaina, kun se matkaa Helsinkiin sarjajumbo HIFK:n vieraaksi.

KuPS ei antanut tänään AC Oululle mahdollisuuksia, vaan hallitsi ottelutapahtumia. Tim Väyrynen avasi vieraiden maalitilin ensimmäisen puoliajan lopulla ja on kuudella osumallaan maalipörssin kärjessä. Talles Brener de Paula teki kuopiolaisten kaksi seuraavaa maalia, ja niistä Valakari oli erityisen tyytyväinen.

– Saimme tietyllä tavalla tapettua sen pelin, sitä emme ole aikaisemmissa matseissa pystyneet tekemään niin helposti. Itse asiassa tänään oli varmaan meidän kauden paras pelimme. Tosi, tosi vahva esitys meidän jätkiltä, Valakari kehui.

Valakarin mukaan joukkue oli rauhallinen ja päättäväinen pallon kanssa. Se puolusti ja prässäsi ylhäältä juuri niin kuin valmennusjohto halusikin ja pelaajat tekivät oikeita ratkaisuja.

KuPS on voittanut nyt kahdeksasta ottelusta seitsemän ja pelannut yhden pelin tasan. Se on HJK:n kanssa liigan kärjessä tasapisteissä, kun HJK:lla on yksi ottelu enemmän pelattuna. Valakari on luonnollisesti tyytyväinen alkukauden tuloksiin.

– Me kaikki tiedämme, että meillä on paljon asioita, joita voimme parantaa joka päivä, mutta sitten on kiva saada tällaisia hetkiä: loistava tulos ja erittäin vahva peliesitys. Tietyllä tavalla kotimatka on kevyempi.