Suomella on uusi ykköskärki

Suomi voittaa Liettuan 2–1!

Ylen mukaan Huuhkajat ei ole noussut 11 vuoteen tappioasemasta voittoon. Nyt se sen teki.

Kun piskuinen Liettua meni 25. minuutilla johtoon Suomen kotikentällä, tilanne oli eittämättä kaamea.

Benjamin Källman ja Adam Markhiev käänsivät Huuhkajille kuitenkin kolme pistettä toisen puoliajan alussa.

Huuhkajilla on uusi ykköshyökkääjä, eikä se ole Joel Pohjanpalo. Tammisaaren panssarivaunu Benjamin Källman jysäytti maalin jo kolmannessa peräkkäisessä MM-karsintaottelussaan. Myös seurajoukkueessaan Hannoverissa liekehtivä Källman oli vaarallinen joka kerta pallon saadessaan. Tällaista rymistelyä, haastamista ja maalipaikoille liikkumista on kaivattu jo pitkään. Källmanin avauskokoonpanopaikan Huuhkajissa pitäisi olla tästedes itsestäänselvyys.

Jättipettymys – Huuhkajien johto suli

Suomen jalkapallon A-maajoukkue Huuhkajat jäi maanantai-iltana Liettuan Kaunasissa pelattavassa MM-karsintaottelussa 2–2-tasapeliin.

Huuhkajat johti ottelua 2–0, mutta Liettua punnersi tasoihin. Suomen maalit iskivät Joel Pohjanpalo ja Kaan Kairinen, jolla maali oli A-maajoukkueuran ensimmäinen.

G-lohkossa pelaavan Suomen saldona on neljä pistettä kahdesta ensimmäisestä MM-karsintaottelusta. Lohkojen voittajat etenevät suoraan MM-kisoihin. Lohkokakkoset etenevät jatkokarsintaan. Suomen kanssa samassa karsintalohkossa pelaavat myös Malta, Puola ja Hollanti.