Huippuseura menettämässä toisenkin tähtensä ilmaiseksi

Valioliigan hallitsevalla mestarilla on kiperä tilanne sopimusrintamalla. Joukkueen ranskalaistopparin Ibrahima Konaten kerrotaan The Guardianin mukaan olevan pettynyt seuran jatkosopimustarjoukseen.

Liverpoolin tarjoama palkka oli Konatelle liian alhainen.

Ranskalaisella käynnistyy nykyisen sopimuksensa viimeinen vuosi. Tämä tarkoittaa, että seuraavan kauden jälkeen hän saa siirtyä uuteen seuraan ilmaiseksi.

Tammikuussa hänelle aukeaa oikeus neuvotella sopimuksesta muiden seurojen kanssa.

Täysin tyhjin käsin englantilaiset eivät jääneet, koska Madrid halusi puolustajan itselleen ennen seurajoukkueiden MM-kisoja ja oli valmis pulittamaan aikaisemmasta siirrosta 10 miljoonaa euroa.

Liverpool solmii Wirtzin kanssa sopimuksen

Saksalainen jalkapalloilija Florian Wirtz, 22, siirtyy Bayer Leverkusenista Liverpooliin. Seura vahvisti siirron lauantaina 21. kesäkuuta.

Wirtzistä tuli Liverpoolin ennätyshankinta. Siirtosumma on lisäosineen 116 miljoonaa puntaa (noin 135 miljoonaa euroa), kertoo BBC.

Wirtzin siirtoa Liverpooliin on pidetty todennäköisenä jo viikkojen ajan. Medialähteiden mukaan siirto varmistui jo yli viikko sitten.

Saksan maajoukkuetähti Wirtz pelasi viime kaudella Bundesliigassa 31 ottelua. Keskikenttämies teki niissä kymmenen maalia ja alusti 13 osumaa.

Mestarien liigassa hän teki yhdeksään peliin kuusi maalia. Saksan maajoukkueessa Wirtz on pelannut 31 peliä ja osunut niissä seitsemästi.

Liverpool hankki Florian Wirtzin riveihinsä ennätyksellisellä siirtosummalla

Valioliigaseura Liverpool on tehnyt 117,5 miljoonan euron sopimuksen, jonka myötä se hankkii keskikenttäpelaaja Florian Wirtzin riveihinsä, uutisoivat muun muassa the Athletic ja BBC Sport.

Sopimukseen kirjatut lisäosat mukaan lukien siirtosumma voi nousta lopulta 136,3 miljoonaan euroon.

Wirtz, 22, siirtyy Liverpoolin Bayer Leverkusenista ja sopimuksen odotetaan olevan viisivuotinen. Lisäehtojen toteutuessa Wirtzin siirtosumma olisi Valioliigan historian suurin.

Valioliigan suurin siirtosumma on toistaiseksi argentiinalaisen keskikenttäpelaaja Enzo Fernandezin siirto Chelsean riveihin 121 miljoonalla eurolla vuonna 2023.

Liverpoolin tähtipuolustaja Real Madridiin

Liverpoolin tähtipuolustaja Trent Alexander-Arnold siirtyy espanjalaisseura Real Madridin riveihin. 26-vuotiaan tuore sopimus on kuusivuotinen.

Alexander-Arnold oli jo aiemmin ilmoittanut lähtevänsä seurasta kesällä, mutta BBC:n mukaan Real Madrid ja Liverpool ovat sopineet sopimuksen päättämisestä ennenaikaisesti 10 miljoonan euron hintaan.

Syynä on se, että Real haluaa Alexander-Arnoldin riveihinsä jo kesäkuussa käynnistyvään seurajoukkueiden MM-turnaukseen.

Alexander-Arnold on edustanut Liveroolia kuusivuotiaasta saakka. Hän on saavuttanut seurassa kaksi Valioliigan mestaruutta ja yhden Mestarien liigan voiton.

Alexander-Arnold pelasi seurassa kaikkiaan 354 ottelua, joissa hän teki 23 maalia ja syötti 92 osumaa. Viime kesänä hän saavutti EM-hopean Englannin paidassa.

Liverpoolin luisu jatkuu

Valioliigassa maanantain ainoassa ottelussa Brighton voitti kotonaan Liverpoolin 3–2.

Liigamestaruuden jo aikaisemmin varmistaneen Liverpoolin kokoonpanossa nähtiin useita muutoksia totuttuun miehistöön. Esimerkiksi kapteeni Virgil van Dijk istui vaihtopenkillä. Hän oli pelannut Liverpoolin edelliset 69 liigaottelua.

Liverpool on pelannut liigamestaruutensa varmistamisen jälkeen kolme ottelua. Se on hävinnyt näistä kaksi ja pelannut yhden tasan.

Salah pääsi laukomaan vielä myöhemminkin läheltä, mutta ei onnistunut maalinteosta.

Egyptiläistähti on yhden maalin tai maalisyötön päässä Valioliigan ennätyksestä. Hän on ollut tällä kaudella 46 liigamaalissa joko tekijä tai syöttäjä. Yhden kauden ennätystä (47) pitävät hallussaan Alan Shearer ja Andy Cole.

Trent Alexander-Arnold jättää Liverpooliin

Liverpoolin tähtipelaaja Trent Alexander-Arnold jättää seuransa tämän kauden jälkeen.

Laitapuolustaja kertoo päätöksestään Instagram-tilillään.

– 20 vuoden jälkeen on koittanut se hetki, kun jätän Liverpoolin. Tämä on selvästi vaikein päätös, jonka olen tehnyt elämässäni, Alexander-Arnold kirjoittaa.

Alexander-Arnold on Liverpoolin kasvatti ja on pelannut seurassa kuusivuotiaasta lähtien. Hän kuvailee mennyttä kautta upeaksi. Liverpool voitti tällä kaudella Valioliigan mestaruuden. Kyseessä on seuran 20:s Englannin jalkapalloliigan mestaruus.

Alexander-Arnoldin ohella viime vuosien avainpelaajiin kuuluneet Mohamed Salah ja Virgil van Dijk tekivät äskettäin kahden vuoden jatkosopimukset Liverpooliin.

Liverpool sekosi

Liverpool voitti Tottenhamin jalkapallon Englannin Valioliigassa maalein 5–1 ja sinetöi ennätyksellisen mestaruutensa.

Liverpool tarvitsi vain yhden pisteen, mutta nousi tappioasemasta Luis Diazin, Alexis Mac Allisterin ja Cody Gakpon maaleilla ennen taukoa.

Toisella puoliajalla Mohamed Salah osui 63. minuutilla ja Tottenhamin Destiny Udogie viimeisteli oman maalin.

Liverpool on nyt tasoissa Manchester Unitedin kanssa 20 mestaruudessa ja johtaa Valioliigaa 82 pisteellä, kun Arsenal on toisena 67 pisteellä.

32-vuotiaana Salah pelaa kenties elämänsä kautta. Liigamaaleja on kasassa nyt 28, ja sen lisäksi Salah on syöttänyt 18 maalia.

Myös merkittävä saaga tuli vastikään päätökseensä: Salah allekirjoitti jatkosopimuksen Liverpoolin kanssa.

Liverpoolin mestaruus voi varmistua jo ensi viikolla

Leicesterin putoaminen jalkapallon Englannin Valioliigasta varmistui sunnuntaina, kun joukkue hävisi kotonaan sarjakärki Liverpoolille 0–1. Aiemmin pelissä paikkoja tuhlailleen Liverpoolin ainokaisen tälläsi tulisesti Trent Alexander-Arnold 76. peliminuutilla.

Sitten 26-vuotias britti kiskaisi paidan yltään, ryntäsi tuulettamaan Liverpool-kannattajien eteen ja asetti lopuksi paitansa kulmalipulle.

Brittimediassa tilannetta kuvailtiin ikoniseksi hetkeksi kaudella, joka tulee päättymään Liverpoolin mestaruusjuhliin.

Samalla pohdittiin, oliko tunteellinen tuuletus myös jäähyväisviesti kannattajille. Hyökkäyspäässä viihtyvän syöttötaiturin sopimus Liverpoolin kanssa umpeutuu kesällä, ja hänen siirtoaan Real Madridiin on pidetty lähes varmana.

Valioliigasta tärähti iso sopimus

Valioliigan kärkiseura Liverpool ja supertähti Mohamed Salah solmivat jatkosopimuksen.

BBC:n mukaan tuikitärkeä jatkopahvi on kaksivuotinen. Salahin nykyinen sopimus päättyy kuluvaan kauteen.

Egyptiläinen Salah on ollut hurjassa iskussa tämän kauden Valioliigassa. Hän on osunut sarjassa jo 27 kertaa ja johtaa maalipörssiä.

Kaikkiaan Salah on pelannut Liverpoolissa 393 ottelua, jotka ovat tuoneet hänelle 243 maalia ja 109 maalisyöttöä.

Huhut veivät Salahia Saudi-Arabiaan, mutta hän valitsi lopulta jäädä Liverpooliin, jota hän on edustanut vuodesta 2017 lähtien.

Liverpoolille shokkitappio

Tappio oli Liverpoolille vasta toinen tällä liigakaudella. Arne Slotin miehistön 26 ottelun tappioton putki Valioliigassa katkesi Craven Cottagella.

Liverpool johtaa tappiosta huolimatta Valioliigaa 11 pisteellä sarjassa kakkosena olevaan Arsenaliin, kun joukkueilla on seitsemän ottelua jäljellä.

The Reds tarvitsee vielä 11 pistettä varmistaakseen ennätystä sivuavan 20. mestaruutensa.

Sunnuntain ottelupäivä päättyi Manchesterin paikalliskohtaamiseen, jossa kotijoukkue United ja vieras-City palloilivat tylsästi maalittoman tasapelin. City hukkasi näin sauman nousta sarjan kärkinelikkoon eli Mestarien liigaan vieville sijoille. Se on pisteen päässä sarjanelosesta Chelseasta. United on sarjassa 13. sijalla.