Liverpool on lujittanut mestaruusunelmansa

Liverpool voitti Evertonin Merseysiden derbyssä maalein 1–0 ja on entistä lähempänä jalkapallon Valioliigan mestaruutta.

Arne Slotin miehistö tarvitsee 13 pistettä jäljellä olevista kahdeksasta ottelusta varmistaakseen ennätyksiä hipovan 20. mestaruuden.

Diogo Jota teki ottelun ainoan maalin, joka syntyi Luis Diazin syötöstä vajaan tunnin kohdalla.

Ennen maalin syntyä ottelun puhutuin tilanne oli Evertonin puolustaja James Tarkowskin selviäminen kentällä rumasta taklauksestaan huolimatta.

Tarkowski liukui palloon hurjaa vauhtia ja jyräsi pelivälineen jälkeen tieltään Liverpoolin argentiinalaistähden Alexis Mac Allisterin. Tarkowskin oikea jalka osui Mac Allisteria pohkeeseen.

Mac Allister jäi kierimään tuskissaan nurmen pintaan, ja erotuomari nosti keltaisen kortin Tarkowskille. Tilannetta tarkisteltiin vielä videolta, mutta keltainen kortti ei muuttunut punaiseksi.

Tilanne pöyristytti tv-studiossa.

Newcastlen 70 vuoden odotus päättyi

Newcastle yllätti jalkapallon Englannin liigacupin loppuottelussa, kun se kukisti Liverpoolin maalein 2–1.

Pokaali on Newcastlelle ensimmäinen merkittävä kotimainen pokaali 70 vuoteen. Newcastle saavutti FA Cupin voiton kaudella 1954–55.

Avauspuolikkaalla useita maalipaikkoja luonut Newcastle sai kaipaamansa palkinnon juuri ennen taukoa. Viimeistelyssä onnistui Dan Burn, jonka voimakas pusku lähes 15 metristä painui takakulmaan.

Toisen puoliajan alussa Newcastle jatkoi kovaa painettaan. Alexander Isak iski jo 51. minuutilla irtopallon verkkoon, mutta hän oli epäonnekseen paitsiossa. Reilua minuuttia myöhemmin Isak laukoi pallon maaliin toistamiseen, tällä kertaa hyväksytysti.

Liverpool johtaa Englannin Valioliigaa 12 pisteen erolla. Newcastle on Valioliigassa kuudentena peräti 23 pisteen päässä sarjakärjestä.

Liverpool marssii kohti Valioliigan mestaruutta

Liverpool vahvisti otettaan Valioliigan mestaruudesta keskiviikkona.

Liverpool nujersi keskiviikkona kotinurmellaan Newcastlen 2–0 (1–0).

Maaleja Liverpoolille tekivät pelin 11. minuutilla unkarilainen Dominik Szoboszlai ja 63. minuutilla argentiinalainen maailmanmestari Alexis MacAllister.

Kärkijoukkue Liverpoolilla on nyt 67 pistettä. Arsenal on toisena 54 pisteellään ja Forest kolmantena 48 pisteellään. Liverpool on pelannut ottelun enemmän kuin mainitut kaksi joukkuetta.

Mohamed Salahin tehokkuus ällistyttää

Liverpool ei ollut koskaan voittanut Pep Guardiolan luotsaamaa Manchester Cityä sen omalla kotikentällä.

Tuo taika alkoi murtua sunnuntaina jo reilun 13 minuutin pelin jälkeen, jolloin Punaisten kulmapotkukuvio toimi täydellisesti.

Liverpool oli jättiläisten kohtaamisen aluksi äärimmäisen tehokas, sillä kolmesta ensimmäisestä vedosta maalia kohti kaksi upposi sisään. Mohamed Salah ja Dominik Szoboszlai siivittivät osumillaan Liverpooliin taukojohtoon.

Salah nyt tehnyt Valioliigassa 25 maalia. Hän johtaa ylivoimaisesti sarjan maalintekijätilastoa, sillä toisena oleva Cityn Erling Haaland on viimeistellyt 19 täysosumaa. Vammasta kärsivä Haaland ei ollut Cityn kokoonpanossa.

Egyptiläistähti myös alusti Szoboszlain maalin. Kyseessä oli jo kauden yhdestoista kerta, kun Salah sekä tekee maalin että antaa maalisyötön Valioliigan ottelussa.

Liverpoolilla on liigakautta pelaamatta 11 ottelua ja Arsenalilla 12. City on taulukossa neljäntenä 20 pinnaa sarjakärkeä jäljessä.a

Tällaista jättisensaatiota ei ole nähty yli 40 vuoteen

Jalkapallon FA Cupissa nähtiin huima jättiyllätys, kun Englannin toiseksi korkeimman sarjatason Plymouth kukisti Valioliigan kärkijoukkue Liverpoolin 1–0.

HJK:n entinen maalivahti Conor Hazard oli Plymouthin suurimpia sankareita. Nollat pitänyt Hazard venyi useisiin koviin torjuntoihin kakkosmiehistöllä peliin lähtenyttä Liverpoolia vastaan.

Plymouthin maali tuli rangaistuspotkusta. Ryan Hardie laukoi pallon maaliin 56. minuutilla. Rangaistuspotku tuli Harvey Elliottin käsivirheestä.

Plymouthin kotistadionilla alkoivat villit juhlat voiton jälkeen.

Liverpool raivasi tiensä finaaliin

Liverpool käänsi jalkapallon ensimmäisen liigacupin osaottelun tappionsa (0–1) voitoksi ja eteni Englannin liigacupin finaaliin kukistamalla Tottenhamin yhteismaalein 4–0 torstaina Anfieldillä.

Maalintekijöinä kunnostautuivat Cody Gakpo, Mohamed Salah, Dominik Szoboszlai ja Virgil van Dijk.

Liverpool kohtaa liigacupin loppuottelussa Newcastlen, joka löi omassa välierässään keskiviikkona Arsenalin.

Liverpool puolustaa liigacupin mestaruutta.    

Valioliigan kärkiottelussa hurjaa draamaa

Liverpoolin nousujohteinen peliesitys jalkapallon Englannin Valioliigassa toi sille 1–1-vierastasapelin, joka päätti samalla Nottinghamin kuuden ottelun pituisen voittosarjan. Arne Slotin suojateille tasapeli oli liigassa toinen peräkkäinen.

Kauden sensaatiojoukkue nousi pisteellä sarjassa toiseksi ohi Arsenalin ja on edelleen kuuden pisteen päässä kärki-Liverpoolista, joka on tosin pelannut ottelun vähemmän kuin Nottingham.

Kovassa vireessä oleva Nottinghamin hyökkääjä Chris Wood karkasi maalintekoon jo 8. minuutilla Anthony Elangan hyvästä pystysyötöstä.

Maali oli uusiseelantilaiselle Woodille liigakauden 13:s.

Elon Muskin isältä paljastus pojastaan

Miljardööri, yrittäjä ja sijoittaja Elon Muskin isä, Errol Musk, väittää, että hänen poikansa on kiinnostunut ostamaan jalkapallon Valioliigan Liverpool FC:n.

Valioliigaa ja Mestarien liigaa tällä hetkellä johtavan Liverpoolin omistaa Fenway Sports Group, joka on aiemmin hyväksynyt sijoituksia.

Errol Musk kertoi Times Radiolle, että sähköautovalmistaja Teslan toimitusjohtajalla ja viestipalvelu X:n omistajalla on kiinnostusta kuusinkertaiseen Euroopan cupin ja Mestarien liigan voittajaan, mutta se ei vielä tarkoita, että kauppa toteutuisi.

Errol Muskin mukaan Muskin perheellä on siteitä Liverpooliin. Hänen mukaansa perheellä on sukulaisia Liverpoolissa.

Errol ja Elon Musk ovat syntyneet Etelä-Afrikassa.

Sky Sportsin mukaan Liverpoolista ei ole tehty viime aikoina ostotarjouksia, eikä seuraa ole lähestytty mainitussa asiayhteydessä.

Onko tässä Liverpoolin mestaruuden uhkaaja?

Nottingham Forest otti jalkapallon Englannin Valioliigassa jo kuudennen perättäisen voittonsa. Nyt kaatui vieraskentällä Wolverhampton 3–0 Morgan Gibbs-Whiten, Chris Woodin ja Taiwo Awoniyin osumilla.

Wolves oli avausjaksolla hallitsevampi osapuoli, mutta Nottingham käytti tekopaikkansa tehokkaasti ja johti jo tauolla 2–0. Nollapeli oli joukkueelle Valioliigassa jo neljäs perättäinen.

Voitto oli Forestille kuudes putkeen. Edellisen kerran seuran fanit ovat saaneet nauttia vastaavasta herkusta pääsarjatasolla Brian Cloughin alaisuudessa vuonna 1979.

Clough johdatti Forestin Englannin mestariksi keväällä 1978 ja kahdella seuraavalla kaudella Euroopan cupin eli Mestarien liigan edeltäjän voittoon. Kaksi tähteä pelipaitaansa tuoneiden suuruudenpäiviensä jälkeen Forest on voittanut vain kahdesti Liigacupin.

Klassikko heräsi täyteen loistoon

Sarjakärki Liverpool ei pystynyt sunnuntaina kaatamaan verivihollistaan Manchester Unitedia jalkapallon Englannin Valioliigassa. Liverpoolin isännöimä vauhdikas ottelu päättyi sateen vihmoessa 2–2-tasapeliin.

Sijalla 13 olevan Manchester Unitedin kausi on ollut vaisu, mutta sunnuntaina se pelasi kelpo ottelun.

Avausjakson parhaat paikat tulivat kuitenkin Liverpoolille. Alexis Mac Allister ei kuitenkaan onnistunut samaan volleytaan André Onanan selän taakse, joten tauolle mentiin ehkä vähän yllättäenkin 0–0-tilanteessa.

Todellinen pommi tippui heti toisen jakson alussa, kun Fernandesille annettiin liikaa tilaa rankkarialueen rajalla. Portugalilainen neppaili pallon boksin sisään jääneelle toppari Lisando Martínezille, joka pommitti sen sydämensä kyllyydestä Liverpool-maalin kattoon.

Liverpool ei kaivannut enää uutta herätystä. Vain seitsemän minuuttia myöhemmin Mac Allister löysi syötöllään Gakpon, joka kiersi ensin Matthijs de Ligtin taklauksen ja ampui sen jälkeen pallon takayläkulmaan.

Vielä pahempaa oli luvassa, koska de Ligt sortui typerään käsivirheeseen, joka meni täysin ohi erotuomari Michael Oliverilta. Var-kollegat olivat kuitenkin hereillä, ja Liverpool sai tilanteesta pilkun.

Mo Salah ampui pallon täplältä verkkoon ja hän nousi samalla Thierry Henryn rinnalle Valioliigan kaikkien aikojen maalintekijöiden listalla. Molemmilla on nyt 175 osumaa, mutta Salahin kannalta on tärkeämpää, että Liverpool oli kääntänyt ottelun edukseen.

Sekään ei jäänyt tapahtumarikkaan toisen jakson viimeiseksi maaliksi. Jostain ihmeestä Manchester United on nimittäin täysin eri joukkue kuin se, joka taapersi koko joulukuun läpi.