Tähtifutarin saunarutiinia ihmetellään maailmalla

Manchester City kohtaa Mestarien liigan puolivälierissä Real Madridin kotikentällään keskiviikkona. Ensimmäinen osaottelu päättyi Santiago Bernabeulla 3–3. Cityn hyökkääjä Jack Grealish ei onnistunut maalinteossa Madridissa, mutta hankki valkopaitojen topparille Aurelien Tchouamenille pelikiellon toiseen osaotteluun.

Keskiviikon matsin lähestyessä espanjalainen Marca on julkaissut artikkelin, jossa kerrotaan Grealishin ”salaisesta aseesta”. Sellaiseksi paljastuu sauna.

Manchester Cityn ja Englannin maajoukkueen Jack Grealish, 28, vannoo perinteisen suomalaisen tavan nimeen palautumisessa.

Brittilehti The Sun uutisoi pelaajan somepäivitysten perusteella, että Grealishin viime vuonna 5,6 miljoonan punnan hintaan hankkimasta Cheshiren lukaalista löytyy ”ruotsalainen sauna”, jossa hän viihtyy joka ilta ennen nukkumaanmenoa.

Grealish pitää varsin tymäköistä löylyistä, sillä lämpömittarikuvassa viisari on ylittänyt 110 celsiuksen rajan. Saunarutiinina on asiaankuuluvasti myös kymmenen minuutin vilvoittelu.

Grealishilla ja Citylla on edessä suurten panosten viikko. Keskiviikkona seura isännöi Mestarien puolivälierien toisessa osaottelussa Real Madridia, jonka kanssa se pelasi 3–3-tasapelin viime viikolla Bernabéulla. Viikonloppuna City pyrkii pitämään kiinni sarjajohdostaan Valioliigassa vieraillessaan Brightonissa.

Liverpool kierroksen suurin voittaja

Jalkapallon Englannin Valioliigan odotettu kärkikamppailu Manchester Cityn ja Arsenalin välillä ei täyttänyt odotuksia. Ottelu päättyi 0–0 ja vaaralliset maalipaikat jäivät lähes täysin puuttumaan. Tulos tietää sitä, että Liverpool siirtyi liigan kärkeen kahden pisteen erolla Arsenaliin ja kolmen pisteen erolla Manchester Cityyn.

Kyseessä oli kauden viimeinen kolmen mestaruudesta kamppailevan joukkueen keskinäinen liigaottelu. Otteluita kärkikolmikolla on jäljellä yhdeksän.

Yksi merkittävä ero viime kauden kohtaamiseen oli se, ettei Arsenalilla silloin ollut huipputoppari William Salibaa mukana. Sunnuntaina ranskalainen oli kentän paras pelaaja.

Arsenal lähti viikonloppuun Valioliigan kärkijoukkueena, mutta siitä huolimatta se keskittyi vain puolustamaan omaa maaliaan. Sen Tykkimiehet toki suoritti erinomaisesti, mutta 0–0-tasapeli auttoi eniten Liverpoolia.

Punaiset nimittäin voitti sunnuntaina Brightonin omalla kotikentällään ja nousi samalla liigan paalupaikalle. Kun vielä joukkueen loppuohjelma on kaikkein helpoin kolmesta mestarikandidaatista, oli manageri Jürgen Kloppin hymy herkässä.

Real Madrid sai Manchester Cityn – Mestarien liigaan todellinen herkkupala

ENGLANTILAISJÄTTI Manchester City ja espanjalaisjätti Real Madrid muodostavat herkullisimman parin jalkapallon miesten Mestarien liigan puolivälierissä. Parit arvottiin perjantaina Sveitsin Nyonissa.

City on Mestarien liigan hallitseva voittaja ja Real Mestarien liigan kestomenestyjä. Real on voittanut Mestarien liigan ja sen edeltäjän Euroopan cupin yhteensä 14 kertaa. Edellinen voitto on vuodelta 2022.

Hallitseva mestari Manchester City on vedonlyöjien suosikki uusimaan eurotittelinsä, mutta sen asema kertoimien muodossa heikkeni pääsihteeri Giorgio Marchettin ja John Obi Mikelin suorittamassa arvonnassa.

Muut puolivälieräparit ovat Arsenal–Bayern München, Atletico Madrid–Borussia Dortmund ja Paris Saint-Germain–Barcelona.

Puolivälierät pelataan 9.–10. ja 16.–17. huhtikuuta

Manchester City selviytyi Liverpoolin mankelista

JALKAPALLON Englannin Valioliigan kärkijoukko tiivistyi, kun Liverpool ja Manchester City jäivät sunnuntaina 1–1-tasatulokseen. Ottelussa oli aineksia useampaankin maaliin, mutta dramaattisten vaiheiden jälkeen kumpikin joutui tyytymään yhteen pisteeseen.

Liverpool nousi Arsenalin rinnalle 64 pisteeseen, Cityllä on 63. Arsenal kukisti lauantaina Brentfordin maalein 2–1 ja otti kahdeksannen peräkkäisen liigavoittonsa.

City meni ottelussa johtoon parinkymmenen minuutin pelin jälkeen. Kevin De Bruynen antamasta kulmapotkusta pallon jatkoi maaliin John Stones.

Toinen puoliaika alkoi dramaattisesti. Cityn maalivahti Ederson kaatoi Darwin Nunezin rangaistusalueella. Alexis Mac Allister laukoi pallon pilkulta varmasti verkkoon. Maali oli argentiinalaiselle keskikenttäpelaajalle kauden kolmas.

Liverpool sai tasoitusmaalin jälkeen ottelun hallintaansa. Kotijoukkueella oli muutama erinomainen maalintekopaikka. Lisäajalla tarkasteltiin vielä Liverpoolin mahdollista rangaistuspotkua, mutta sitä ei tuomittu. Näin pisteet tasattiin numeroin 1–1.

Erling Haalandilla viiden maalin ilta

Norjalaistähti Erling Haaland teki kaikkiaan viisi maalia jalkapallon Englannin cupissa, kun Manchester City eteni puolivälieriin 6–2-voitolla Lutonista.

Haaland teki myös historiaa, sillä hän on ensimmäinen Cityn pelaaja, joka on iskenyt kahdessa eri ottelussa kummassakin viisi maalia.

Haaland palasi hiljattain pelikentille oltuaan kaksi kuukautta sivussa jalkavamman takia.

– Kuntoni? Olen palaamassa parhaimpaan kuntooni. Vihdoinkin tunnen voivani hyvin. Se on uskomaton tunne. Edessä on jännittäviä aikoja ja olemme valmiita hyökkäämään, Haaland tuumi ITV:lle.

Haaland viitannee Cityn tilanteeseen Valioliigassa, sillä joukkue on toisena yhden pisteen päässä Liverpoolista. Mestarien liigassa joukkue lähtee puolestaan toiseen neljännesvälierään Kööpenhaminaa vastaan 3–1-johdossa.

Cityn ohella kahdeksan parhaan joukossa jo ovat Coventry, Leicester ja Newcastle.

Loput neljä puolivälierää pelataan keskiviikkona: Chelsea–Leeds, Nottingham Forest–Manchester United, Wolverhampton–Brighton ja Liverpool–Southampton.

 

 

 

Saako Manchester City valtavan edun mestaruustaistoon?

Mohamed Salah, Son Heung-Min, Victor Osimhen. Joukko Euroopan jalkapallosarjojen tähtipelaajia poistuu seurajoukkueidensa kokoonpanoista jopa viikoiksi kesken kauden.

Syynä ovat tammi-helmikuussa pelattavat Afrikan- ja Aasian-mestaruusturnaukset. Molemmat pelataan käytännössä samaan, seurajoukkueille hankalaan aikaan: Afrikan mestaruudesta mitellään 13.1.–11.2. ja Aasian vastaavasta pelataan 12.1.–10.2.

Afrikan turnauksessa viimeiset lohkopelit pelataan 24. tammikuuta, Aasiassa lohkovaihe päättyy päivää myöhemmin.

Valioliigasta turnaukseen valitut pelaajat ovat sivussa vähintään yhdestä ottelusta.

Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Kloppin mukaan seura on varautunut turnaukseen, jossa Salah ja viime kisojen hopeajoukkue Egypti voivat viihtyä pitkään.

Maalipörssin jaettua kolmospaikkaa pitävän Tottenhamin Son Heung-Min on puolestaan lähdössä edustamaan Etelä-Koreaa, joka on Aasian kovimpia joukkueita.

Asetelma saattaa suosia alkukauden hieman kangerrellen aloittanutta hallitsevaa mestaria Manchester Cityä, sillä sen riveistä ei ole lähdössä yhtään pelaajaa, ja samalla sen pitkään loukkaantuneena ollut pelintekijä Kevin De Bruyne on palaamassa pelivireeseen.

Valioliigassa Cityn lisäksi vain Newcastlen ja Burnleyn miehitys säilyy muuttumattomana.

Varkaat tunkeutuivat Manchester Cityn tähtipelaajan kartanoon

Valioliigaseura Manchester Cityn laitahyökkääjä Jack Grealish koki joulun jälkeen ikävän yllätyksen.

Varkaat murtautuivat keskiviikkoiltana Evertonia vastaan Liverpoolissa pelaamassa olleen Grealishin kartanoon ja veivät brittilähteiden mukaan miljoonan punnan arvosta koruja ja kelloja.

Luoteis-Englannin Cheshiressä sijaitsevassa kartanossa oli murtohetkellä kymmenen Grealishin sukulaista ja perheenjäsentä katsomassa ottelua televisiosta.

Perheenjäsenet tajusivat tilanteen, kun koirat haukkuivat ja yläkerrasta kuului melua, jolloin he pakenivat ja piiloutuivat varkailta.

Perheenjäsenet painoivat kartanossa ollutta hälytysnappulaa, jonka jälkeen poliisit saapuivat paikalle koirien ja helikopterin kanssa. Varkaat ehtivät kuitenkin paeta paikalta.

Myös toinen valioliigapelaaja joutui joulukuussa ryöstön uhriksi.

Muutama viikko aiemmin aseistautunut joukkio murtautui West Hamin huippupuolustajan Kurt Zouman kotiin ja varasti 100 000 punnan arvosta tavaraa.

Zouma oli perheineen kotona 2. joulukuuta sattuneen ryöstön aikana, eikä osallistunut joukkueen seuraavan päivän otteluun Crystal Palacea vastaan.

Manchester City marssi MM-kultaan – Rodri loukkaantuminen huolettaa

Englantilaisjätti Manchester City jyräsi jalkapallon miesten seurajoukkueiden MM-finaalissa 4–0-voiton brasilialaisesta Fluminensesta.

City siirtyi Saudi-Arabian Jeddassa pelatussa ottelussa avausminuutilla johtoon. Osuma syntyi, kun Nathan Ake tykitti pallon kaukaa tolppaan ja Julian Alvarez viimeisteli rinnallaan. City siirtyi 27. peliminuutilla kahden osuman karkumatkalla Ninon omalla maalilla.

Toisella puoliajalla Phil Foden viimeisteli Cityn kolmannen,heti perään manchesterilaiset saivat kuitenkin pahan takaiskun, kun keskikenttädynamo Rodri nilkutti tuskissaan vaihtoon.

Espanjalainen loukkasi todennäköisesti polvensa taklaustilanteessa Alexsanderin kanssa. Cityn seuraava ottelu Valioliigassa odottaa heti 27. päivä, jolloin maailmanmestarit matkaavat Evertonin Goodison Parkille.

Ottelusta on luvassa paljon MM-finaalia hankalampi etenkin, jos Rodri joutuu pitkälle sairauslomalle.

Aivan ottelun lopussa Álvarez herkutteli vielä 4–0-loppunumerot.

Erling Haalandin ja muiden Cityn tähtien tempaus toi seuralle jätti­sakot

ENGLANNIN jalkapalloliitto on määrännyt Manchester Citylle 120 000 punnan eli noin 140 000 euron suuruisen sakon tapahtumista joulukuun alun valioliigapelissä Tottenhamia vastaan.

Cityn pelaajat ympäröivät erotuomari Simon Hooperin loppuhetkillä ottelussa, joka päättyi 3–3-tasapeliin.

Cityn pelaajat protestoivat erotuomari Hooperin keskeytettyä pelin tilanteessa, josta oli kehittymässä Citylle hyvä paikka maalintekoon. Etenkin hyökkääjätähti Erling Haaland hermostui ja toi tyytymättömyyttään esiin myöhemmin vielä viestipalvelu X:ssä.

Eniten sosiaalisessa mediassa on levinnyt kuva, jossa Haalandin ilmehtiminen on sijoitettu norjalaisen Edvard Munchin kuuluisaan Huuto-maalaukseen. Myös Haaland itse ilahtui tästä versiosta.

– Mitä hittoa. Tämä sai minut tänään ensimmäisen kerran hymyilemään, Haaland kirjoittaa X:ssä (entinen Twitter).

Englannin jalkapalloliitto tiedotti sakoista maanantai-iltana.

– Manchester Cityä on sakotettu 120 000 punnan edestä, koska pelaajat ympäröivät ottelun erotuomarin Valioliigan ottelussa Tottenhamia vastaan 3. joulukuuta. Manchester City myönsi, ettei se huolehtinut tarpeeksi siitä, että pelaajat käyttäytyvät oikein, tiedotteessa kirjoitettiin.

Tulikuuma Aston Villa mukaan mestaruustaistoon?

Manchester City koki mahalaskun keskiviikon valioliigakierroksella. Aston Villa kukisti Cityn 1–0 kotikentällään.

74. minuutilla jamaikalainen Leon Bailey kuljetti puolesta kentästä aina rangaistusalueen rajalle asti. Pienen asettelun jälkeen hän tykitti oikealla jalallaan, ja samalla hetkellä City-toppari Ruben Dias venytti eteen. Pallo kimposi Diasin jalasta vastuttamattomasti yläkulmaan.

Kaiken kukkuraksi City lamaantui täydellisesti isäntien osuman jälkeen. Se ei kyennyt pelaamaan prässin alta pois. Paremmat maalipaikat loi lopussa Aston Villa.

Koko 90 minuutin aikana vierasjoukkue sai luotua kaksi maalintekoyritystä.

Samalla murtui yksi kirous. Aston Villan managerille Unai Emerylle voitto oli uran ensimmäinen Pep Guardiolan luotsaamasta joukkueesta. Keskiviikon kohtaaminen oli kaksikolle 14:s.

Voiton myötä Aston Villa ohitti Cityn sarjataulukossa ja nousi kolmanneksi.

City ei ole voittanut Valioliigassa nyt peliäkään yli kuukauteen. Takana on Villa-tappion lisäksi kolme perättäistä tasapeliä. Tuloksia enemmän Brittein saarilla kummastellaan Cityn vaisua pelaamista.

– City pelasi yhden huonoimmista peleistään, joita olemme nähneet. He olivat onnekkaita, ettei Villa tehnyt kolmea tai neljää maalia, Cityn entinen puolustaja Gael Clichy sanoi Amazon Primen tv-lähetyksessä BBC:n mukaan.

Kaiken kaikkiaan Valioliigan kaudesta näyttää tulevan huipputasainen. Liverpool vaanii Arsenalia toisena kahden pisteen päässä. City on neljän pisteen päässä neljäntenä. Tottenham ja Newcastle voivat tänään nousta Cityn kantaan voittamalla omat pelinsä.