Marcus Forssin Middlesbrough voittoputkessa

Boron 2–0-vierasvoitto QPR:stä oli joukkueelle toinen peräkkäinen ja samalla Marcus Forssille toinen peräkkäinen onnistuminen maalinteossa. Tuntuvista loukkaantumisista viimeisen reilun kuukauden ajan kärsinyt Boro on noussut vaivihkaa iskuetäisyydelle top-6 sijoituksista, joten keväälle riittää vielä runsaasti pelattavaa.

Blackburn epäonnistui ottamaan ensimmäisen voittonsa uuden valmennuksen alaisuudessa, kun pisteet jaettiin Plymouthia vastaan kotikentällä 1–1. John Eustace on tiimeineen pystynyt tilkitsemään puolustuspelaamista edeltäjäänsä parempaan suuntaan, mutta hyökkäystehot ovat jääneet toistaiseksi vaisuiksi.

Middlesbrough on kiistatta laadukkaampi joukkue ja viikkopelin pienestä rasituksesta huolimatta hieman useammin kuin kerran kahdesta voittava suosikki. Vakiossa hieman liikaa peliä kerännyt kotivoitto on syytä varmistaa vaihtomerkein.

Chelsea löi taululle murskaavat lukemat

Middlesbrough voitti Chelsean kaksi viikkoa sitten Liigacupin välierävaiheen ensimmäisessä osassa.

Yhden maalin etumatkalla ei ollut juurikaan arvoa, kun Chelsea jyräsi toisessa osassa kotinurmellaan tylyyn 6–1-voittoon.

Ottelu oli jo tauolla lukemissa 4–0.

– Meidän on pidettävä tämä meininki myös liigan puolella, Chelsea-puolustaja Axel Disasi lausui Sky Sportsille.

Liigacupin toinen finalisti selviää keskiviikkoiltana. Fulham ja Liverpool jatkavat Craven Cottagella 1–1-lukemista.

Finaali pelataan Wembleylla helmikuun viimeisenä sunnuntaina.