kauheita uutisia

REAL MADRIDIN jalkapallotähteä Luka Modricia, 37, syytetään jälleen väärän valan antamisesta. Modricin lisäksi toista kroatialaista huippupelaajaa Dejan Lovrenia, 33, syytetään saman tapauksen pohjalta.

Syytteet liittyvät kroatialaisen Dinamo Zagrebin entisen seurapomon, Zdravko Mamicin tapaukseen. Mamicin tuomittiin usean miljoonan dollarin kavaltamisesta seuran kassasta kuuden ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen vuonna 2018.

Kroatian maajoukkueen avainpelaajiin pitkään kuulunut Modric valittiin vuoden jalkapalloilijaksi vuonna 2018.

PSG:n päävalmentajaksi vuosi sitten pestattu Christophe Galtier, 56, pidätettiin perjantaiaamuna Nizzassa. Ranskalaisen uutistoimiston AFP:n mukaan valmentajaa epäillään syrjinnästä ja rasismista hänen pelaajiaan kohtaan, kun hän vielä valmensi Nizzan pääsarjajoukkueessa ennen Pariisin-pestiään.

Valmentaja oli kertonut kauden 2021–2022 aikana lähettämissä viesteissään seurajohdolle, että OGC Nicessa on liikaa tummaihoisia sekä muslimeja pelaamassa ja haluaa vähentää molempien määrää. Galtier on perjantain aikana saanut puolustautua. Myös hänen poikansa John Valovic-Haltier on pidätettynä.