Erling Haaland tyrmäsi Italian – Käsittämättömät tehot

Norjan miesten jalkapallomaajoukkue on varmistanut paikkansa ensi kesänä pelattavaan jalkapallon MM-turnaukseen. Norja kaatoi MM-karsintojen lohkonsa viimeisessä ottelussaan Italian vieraskentällä 4–1-lukemin.

Italialla oli ennen ottelua erittäin mitättömät saumat nousta lohkon ykköspaikalle, sillä se olisi vaatinut Norjasta yhdeksän maalin voittoa.

Maailman parhaimpiin maalintekijöihin lukeutuva Erling Haaland pyssytti Italiaa vastaan kaksi maalia. Muista osumista vastasivat Antonio Nusa ja Jorgen Strand Larsen.

Kyseessä on historian ensimmäinen kerta, kun Norja voittaa Italian vieraissa. Se keräsi täydet 24 pistettä kahdeksasta ottelusta ja palaa näyttävästi MM-tasolle 28 vuoden tauon jälkeen.

Norjan maaliero 37–5 kertoo joukkueen hurjasta tulivoimasta. Yksin Haalandin saldo nousi 16 täysosumaan.

Italian kohtaloksi jää jo kolmannen kerran peräkkäin taistella neljästä bonuspaikasta. Kahdella edellisellä kerralla Azzurri on kompastunut juuri jatkokarsinnassa.

Erling Haalandin EM-unelma on murskaantumassa tylysti

Jalkapallon supertähti Erling Haaland pettyi karvaasti Norjan hävittyä Skotlannille 1–2 lauantaina pelatussa EM-karsintaottelussa.

Norjan lähihistoria on synkkä, sillä maan kaikki arvokisakarsinnat 2000-luvulla ovat päättyneet karsiutumiseen.

HAALAND teki Norjan ja Skotlannin välisessä kamppailussa maansa ainoan maalin.

Norja pitää parhaillaan A-lohkon neljättä paikkaa yhdellä pisteellä EM-karsinnoissa. Joukkueella on nyt takana kolme ottelua. Skotlanti puolestaan johtaa lohkoa yhdeksällä pisteellä.

Harmitus sai Haalandin rikkomaan jalkapalloliitto UEFA:n sääntöjä jättämällä kokonaan menemättä pressialueen läpi. Jokaisen pelaajan pitäisi kulkea lehdistön kautta pois ottelutapahtumasta, vaikka haastatteluihin ei olekaan pakko osallistua.

KATKERA Haaland jatkoi matkaansa suoraan joukkueen bussiin, jonka edustalla seisoi joukko lapsia huutamassa idolinsa nimeä. Lapsilauma heilutteli kylttejä ja odotteli nimikirjoituksia tai yhteiskuvia.

Suurin osa pelaajista pysähtyi tervehtimään fanejaan, mutta Haaland teki poikkeuksen. Hän vain nosti kätensä ylös ja katosi linja-auton uumeniin. Se sai lapset buuaamaan ja näyttämään peukkua alaspäin nuorukaiselle.