Huippumaalivahti kiidätettiin teho-osastolle

Ranskalaisen jalkapallon suurseuran PSG:n maalivahti Sergio Rico, 29, loukkaantui viime viikonloppuna Espanjassa vakavasti, kun hän putosi hevosensa selästä ja sai kovia päähän kohdistuneita iskuja.

Pelaajan vaimo Alba Silva julkaisi tiistaina Instagramissa koskettavan viestin.

– Älä jätä minua yksin, rakkaani. En pysty, enkä tiedä, miten pystyisin elämään ilman sinua. Odotamme sinua, rakastamme sinua niin paljon, vaimo kirjoitti pariskunnasta julkaisemansa romanttisen kuvan yhteyteen.

Perhe kertoi Mirror-lehden mukaan, että Rico on sairaalassa hyvissä käsissä.

– Sergio taistelee parantuakseen ja saa samalla parasta hoitoa Virgen del Rocio -sairaalan henkilökunnalta. Seuraavien 48 tunnin aikana täytyy toimia varovasti.

Perhe myös kiitti ihmisiä niistä lukuisista kannustavista viesteistä, joita se on Rico ovat saaneet onnettomuuden jälkeen.

ESPANJALAINEN Sergio Rico, 29, juhli lauantaina Ranskan liigan mestaruutta PSG:n kanssa. Hän matkusti seuraavana päivänä synnyinmaahansa vapaa-ajan viettoon.

Hän putosi onnettomuustilanteessa hevosensa selästä ja sai rajun iskun niskansa seudulle. Isku tuli mediatietojen mukaan eläimen potkusta.

Pelaaja lennätettiin ensiavun jälkeen helikopterilla sairaalaan Sevillaan.

PSG hyllytti Lionel Messin

RANSKALAINEN jättiseura PSG on hyllyttänyt tähtipelaajansa Lionel Messin, kertoo tv-kanava RMC lähteidensä perusteella.

Messi kävi maanantaina matkalla Saudi-Arabiassa, jonka turismilähettiläänä eli pr-mannekiinina hän toimii. PSG oli luvannut pelaajilleen alkuviikon vapaaksi sillä ehdolla, että joukkue voittaa viikonloppuna liigassa Lorientin. PSG hävisi, mutta silti Messi lähti reissuun omin lupinensa.

Pariisilaisseura piti Messin sooloilua niin vakavana, että panee Messin sivuun seuran toiminnasta kahdeksi viikoksi. Messi puuttuu PSG:n seuraavista kahdesta liigaottelusta. Joukkue kohtaa näissä Troyesin ja Ajaccion.

Seuran mukaan kyseessä oli ”vakava sisäinen rike”.

Messin matkusti Saudi-Arabiaan, koska hän toimii maan turismilähettiläänä. RMC:n mukaan hän saa tehtävästään 30 miljoonaa euroa vuodessa.

Saudi-Arabian turistiministeri Ahmed Al Khateeb jakoi Messin kohuvisiitistä kuvia Twitterissä.

– Tervetuloa Messi Diriyahiin, perinteiden, perinnön ja historian maahan. Leo Messillä, hänen vaimollaan Antonellalla ja hänen pojillaan Mateolla ja Cirolla oli nautinnollinen kiertue, jossa he oppivat Saudi-Arabian historiasta ja tapasivat maan anteliaita ja vieraanvaraisia ihmisiä At-Turaifissa, Al Khateeb kirjoitti kuvan kylkeen.

Raju takaisku PSG:lle

Ranskan jalkapallon pääsarjassa PSG pelasi hurjan ja monivaiheisen ottelun Lillen kanssa. Vierasjoukkue Lille nousi 2–0-asemasta 2–3-johtoon, mutta lopulta pariisilaiset veivät pisteet Lionel Messin ja Kylian Mbappén viimeisten minuuttien maaleilla.

PSG voitti 4–3, mutta se maksoi siitä todella kovan hinnan. Ensimmäisellä puoliskolla joukkueen 20-vuotias puolustaja Nuno Mendes loukkaantui ja jätti pelin kesken.

Vielä suurempi takaisku syntyi toisen puoliskon alussa, kun Neymar sotkeutui Benjamin Andren jalkoihin kivuliain seurauksin. Neymar loukkaantui eikä voinut jatkaa peliä.

Brassitähti yritti ottaa kävelyaskelia kolhun jälkeen, mutta joutui kyynelehtien asettumaan paarien päälle makaamaan. Neymar ei päässyt kentältä omin voimin, mikä oli Mestarien liigan voittamisesta haaveilevalle PSG:lle erittäin huolestuttava asia.

PSG hävisi Mestarien liigan pudotuspeleissä Bayern Münchenille ensimmäisen osan ja saattaa joutua ratkaisevaan peliin ilman Neymaria.

Kylian Mbappe jääkin PSG:hen

Ranskan maajoukkuehyökkääjä ja yksi maailman parhaista jalkapalloilijoista, 23-vuotias Kylian Mbappe on solminut jatkosopimuksen(siirryt toiseen palveluun) Paris Saint-Germainin kanssa.

Mbappen aiempi sopimus oli päättymässä tulevan kesäkuun loppuun. Nuori supertähti on PSG:n avainpelaajia ja yksi jalkapallon suurimmista nimistä, minkä vuoksi jatkosopimus pariisilaisten kanssa on erittäin merkittävä. Uusi sopimus on kolmen vuoden mittainen, eli se päättyy kesäkuun lopussa vuonna 2025.

Ranskalainen on ollut viimeisen vuoden ajan varsinaisen Real Madrid teki useita tarjouksia Mbappesta kesästä 2021 alkaen. Viimeisimmän tarjouksen arvoksi on kerrottu noin 205 miljoonaa euroa. PSG:n kerrotaan vastanneen lähes identtisesti omalla jatkosopimustarjouksellaan ”Los Blancosin” tarjoukseen. Eurosport(siirryt toiseen palveluun) on väittänyt Qatarin tukeman mahtiseuran maksavan Mbappelle 300 miljoonaa euroa allekirjoitusbonuksia ja 100 miljoonaa euroa per sopimuskausi.

Ranskalaishyökkääjä olikin lopulta tilanteessa, jossa hän oli suostunut Realin henkilökohtaisiin ehtoihin sopimuksessa. Siirto Madridiin oli pelkän puumerkin päässä, mutta Mbappen kerrottiin pyytäneen lisäaikaa miettimiseen. Lopulta hän kaikkien yllätykseksi hän teki U-käännöksen ja päätti jatkaa PSG:ssä.

Uutinen Mbappen jatkamisesta Ranskassa on herättänyt jalkapalloilevassa maailmassa ihmetystä, niin varmana hänen siirtoaan Espanjaan pidettiin. Eurooppalaisessa jalkapallossa on totuttu siihen, että kun Real Madrid haluaa pelaajan, se myös sen saa. PSG:n edustajat ovat kuitenkin kertoneet muun muassa urheilumedia The Athleticille(siirryt toiseen palveluun), että madridilaisten varmuus Mbappen saapumiseen oli koko ajan ”ylimitoitettua”.

Toisten seurojen esittämät siirtotarjoukset pelaajille kesken sopimuksen eivät ole poikkeuksellisia. Mbappen tilanteesta teki kiivaan sopimuksen upeutuminen ja sen jälkeen tapahtuvaksi odotettu siirto.

PSG on tehnyt kaikkensa Mbappen pitämiseksi. Ranskalaisnuorukainen on imagoltaan ja markkina-arvoltaan Qatarin valtion omistaman seuran kruununjalokivi.

Vuonna 1998 syntynyt Mbappe on parhaimmillaan vielä vuosikymmeniä jalkapallon suurin nimi, minkä vuoksi hänen arvonsa on muutakin kuin urheilullinen.

Tästä syystä PSG ja Qatar ovat valmiita maksamaan vuonna 2017 AS Monacosta 180 miljoonalla eurolla siirtyneestä kärjestään kaiken mitä voivatkaan. Hänelle halutaan tarjota ideaalinen ympäristö, myös muutenkin kuin pelikaverien suhteen.

Madrid-siirron kariutuminen sai myös ”viholliset” yhdistymään samalle puolelle. Espanjan pääsarjan La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas oli käärmeissään hyökkääjän jäämisestä Pariisiin.

– PSG:n sopimustarjous Mbappelle on loukkaus jalkapalloa kohtaan. He tekevät tarjouksen noin suurella summalla, vaikka ovat viime kausina tehneet 700 miljoonaa euroa tappiota ja heillä on 600 miljoonan euron palkkabudjetti. (PSG:n qatarilainen puheenjohtaja Nasser) Al-Khelaifi on vaarallisempi kuin Superliiga, Tebas tykitti Twitterissä(siirryt toiseen palveluun).

PSG romahti jälleen Mestarien liiga-Erittäin valitettavaa

Vaikka kaikkien katseet olivat Kylian Mbappéssa, Real Madrid hengittää yhä Karim Benzeman nimeen.Ranskan maajoukkuehyökkääjien keskinäinen kaksintaistelu kääntyi 34-vuotiaalle veteraanille käsittämättömän toisen jakson ansiosta

Mbappé oli toki tuplannut PSG:n etumatkan hienolla etunurkkaosumallaan, mutta nuorukaiselta hylättiin kaksi osumaa paitsioina.

PSG unelma Mestarien liigan voitosta murtuu jälleen, koska ranskalaisjätti häviää Madridissa 1–3. Se tippuu jälleen jo ensimmäisellä pudotuspelikierroksella yhteismaalein 2–3.Kuvaavaa oli, että jo ennen ottelun alkua Santiago Bernabéun eteläpääty oli peitetty valtavaan tifoon. ”Me olemme Euroopan kuninkaat” -teksi viittasi isäntien 13 maanosan mestaruustitteliin, kun Qatarin kuningashuoneen omistama PSG etsi vielä sitä ensimmäistään.