Roman Eremenkolta kysyttiin ottelun jälkeen kokaiinikärystä 

Roman Eremenko oli pitkään Suomen A-maajoukkueen avainpelaaja.

FC Inter haki täydet pisteet Helsingistä, kun turkulaiset kaatoivat HIFK:n 3–0-lukemin jalkapallon Veikkausliigassa.

Ottelussa suurin mielenkiinto kohdistui HIFK:n tuoreeseen hankintaan Roman Eremenkoon, joka oli heti avauskokoonpanossa.

Eremenko oli kentällä 63 minuuttia ennen kuin hänet otettiin vaihtoon. Hänen edellinen virallinen ottelu oli puolentoista vuoden takaa Venäjältä.

– Tietenkin, kun ei ole kahteen vuoteen pelannut, niin onhan se vähän hakemista. Oli raskasta. Hengästyin nopeasti, Eremenko, 35, kommentoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.

Eremenkolta kysyttiin myös kuuden vuoden takaisesta kokaiinikärystä. Hän antoi kokaiinia sisältäneen dopingnäytteen vuonna 2016 Mestarien liigan ottelun jälkeen.

– Ei tuo. Ettehän kysy mitään sellaista, Eremenko vastasi pieni virne naamallaan, mutta avasi lopulta ajatuksiaan kokaiinikäryyn liittyen.

– Se tapahtui. Se oli iso tapahtuma. Kärsin. Kärsittiin koko perhe. Kyllähän se kasvatti tietenkin, mutta tässä ollaan. Ei voi muuttaa enää, mitä tapahtui, Eremenko vastasi.

Eremenkolta myös kysyttiin tämän jälkeen, onko hän mielestään joutunut luopumaan sellaisesta urasta, mikä olisi ilman tapausta muuten voinut tapahtua.

– Mielestäni ei kannata alkaa vatvoa tätä. Nyt mennään eteenpäin ja keskitytään HIFK:n asioihin, HIFK:n päävalmentaja Mixu Paatelainen vastasi.

Eremenko kuitenkin keskeytti Paatelaisen vastauksellaan.

– Kyllä mietin, että ehkä olisin Barcelonassa, jos se ei olisi tapahtunut, mutta mutta. Tietenkin loppuelämäni ajan varmasti tulee ajatuksia, että jos ja jos. En voi enää muuttaa mitään. Se tapahtui, Eremenko kommentoi.