Fifalta ja Qatarilta yllättävä täyskäännös sateenkaari­väreistä

Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa ilmoitti Independentin mukaan, että sateenkaarikuvioiset asusteet ovat tervetulleita Qatarin MM-kisojen stadioneille, kun kisojen alkulohkovaihetta on yksi kierros pelattuna. Täyskäännös koskee faneja, joilta on aiemmin takavarikoitu muun muassa lippuja.

Sateenkaaret ovat olleet kisojen aikana yksi puhutuimmista aiheista, eikä Fifa ole sallinut joukkueiden käyttävän sateenkaarikuviota kapteeninauhoissa.

Kisojen alla Fifa vakuutti, etteivät sateenkaaret aiheuta Qatarissa ongelmia. Samaa luvattiin myös alkoholillisen oluen nauttimisesta stadionalueilla.

Moni kisoihin osallistuva jalkapallojoukkue aikoi kapinoida aikaisempaa kieltoa vastaan käyttämällä kapteeninnauhassaan seksuaalivähemmistöjä tukevaa viestiä. Fifa uhkasi, että nauhaa käyttävät pelaajat saavat ottelussa keltaisen kortin.

INDEPENDENT-LEHDEN mukaan Fifa on jälleen muuttanut mieltään, ja katsojat voivat pukeutua sateenkaariväreihin toisesta ottelukierroksesta alkaen.

Sateenkaarivärit ovat nousseet yhdeksi turnauksen puheenaiheista. Seitsemän eurooppalaisjoukkueen (Saksa, Belgia, Englanti, Hollanti, Sveitsi, Tanska, Wales) kapteenit aikoivat käyttää kisoissa sateenkaariteemaista OneLove-kapteeninauhaa, mutta joukkueet vetäytyivät suunnitelmasta Fifan maanantaisen kurinpitoukaasin myötä.