HJK on Suomen mestari 2022

Helsingin Jalkapalloklubi on jalkapallon Suomen mestari vuosimallia 2022.

HJK varmisti kolmannen peräkkäisen mestaruutensa voittamalla Valkeakoskella FC Hakan lukemin 1–0.

Mestaruus on HJK:lle vuodesta 1990 pelatussa Veikkausliigassa 16:s. Kaiken kaikkiaan HJK on voittanut nyt 32 Suomen mestaruutta historian saatossa. Toiseksi eniten, yhdeksän, ovat voittaneet HPS ja Haka.

HJK:n kannattajia oli saapunut paikalle runsaasti. Valkeakoskella käynnistyivätkin villit sinivalkoiset juhlat.

David Browne teki ottelun ainoan osuman. Hän pelasi Santeri Väänäsen näppärästi yhteen, syöksyi ahnaasti boksiin ja sijoitti pallon oikeaan alakulmaan.

– Kun menimme johtoon, Hakan oli pakko hyökätä, sillä heitäkään ei tasapeli kiinnostanut, HJK-valmentaja Toni Koskela lausui seuransa verkkosivuilla.

– Meillä oli tiedossa, että mitä pidemmälle peli etenee, sitä enemmän joudumme puolustamaan. Hoidettiin sen mielestäni todella hyvin, eikä Hakalla ollut oikeastaan ollenkaan paikkoja.

– Alkukausi oli meiltä vähän heikompaa, mutta olemme joukkueena kasvaneet kauden mittaan. Tärkeissä peleissä saimme hyviä tuloksia niin Euroopassa kuin Veikkausliigassakin. Ihan huikea porukka.