Cristiano Ronaldon palkitseminen hämmensi

Kroatian ja Portugalin kohtaamisesta MM-pudotuspelien 1. kierroksella muodostui odotettuakin dramaattisempi. Lopulta Portugali eteni jatkoon 2–1-voitolla.

Euroopan perinteikkäiden futissuurmaiden kohtaaminen oli muutenkin kutkuttava, mutta erityisesti siitä maalattiin veteraanisupertähtien, Cristiano Ronaldon ja Luka Modricin, viimeistä kohtaamista. Viimeistä yhteistä MM-tanssia.

Ivan Perišić vei Kroatian johtoon 53. minuutilla, mutta Ronaldo toi Portugalin nopeasti tasoihin rangaistuspotkusta. Samalla 41-vuotias tähtihyökkääjä teki uransa ensimmäisen maalin MM-kisojen pudotuspeleissä.

Ottelun ratkaisu nähtiin lisäajalla, kun Gonçalo Ramos puski voittomaalin ja sinetöi Portugalin paikan puolivälieriin, joissa vastaan asettuu Espanja.

Vaikka Ronaldo onnistui maalinteossa, jäi hänen vaikutuksensa hyökkäyspelissä muuten varsin vähäiseksi. Rangaistuspotku oli hänen ainoa pallokosketuksensa Kroatian rangaistusalueella koko ottelussa.