Robert Taylorille tuli lähtö Lionel Messin seurasta

Suomen maajoukkueestakin tuttu laitahyökkääjä Robert Taylor, 30, siirtyy Inter Miamista Austin FC:n riveihin. Pelimies kertoi fiiliksistään Instagramissa.

Taylor nousi pari vuotta sitten koko maailman huulille, kun hän muodosti tehokkaan tutkaparin Inter Miamiin saapuneen Lionel Messin kanssa.

Taylor pelasi Messin debyyttikaudella 27 peliä MLS:ssä ja teki tuolloin neljä maalia ja antoi kuusi maaliin johtanutta syöttöä. Viime vuonnakin Taylor teki vielä mukavat viisi maalia ja antoi viisi syöttöä 28 matsissa.

Tayloria ei ole nähty Huuhkajissa puoleentoista vuoteen. Reilu vuosi sitten Taylorin ympärille muodostui kohu, sillä hän ilmoitti, ettei ole käytettävissä EM-jatkokarsinnoissa. Sittemmin kutsua Huuhkajiin ei ole tullut.

Aiemmin Taylor on edustanut urallaan norjalaisia Brannia ja Tromsötä sekö Ruotsissa AIK:ta. Suomessa hän on pelannut Veikkausliigaa RoPSin ja JJK:n riveissä.

Ruotsalainen tähti pelikiellossa, syy paljastetaan!

Ruotsalaisjalkapalloilija Victor Nilsson Lindelöf jätti torstaina Eurooppa-liigan ottelun kesken vakavan syyn takia.

Hänen vaimonsa kertoi sosiaalisessa mediassa Snapchatissa, että pariskunnan nuorin poika loukkaantui vakavasti peliyönä.

Parin kolmevuotias Francis-poika oli kompastunut lasisissa portaissa ja lyönyt päänsä.

– Hänen otsansa oli kahdessa osassa. Olin koko perjantain sairaalassa. Plastiikkakirurgi leikkasi hänet, jotta otsa saatiin taas kuntoon, äiti kertoi.

Manchester United pelasi onnettomuusiltana Eurooppa-liigan kotiottelun Lyonia vastaan. Victor Nilsson Lindelöf lähti pelistä puoliajalla.

Maja Nilsson Lindelöfin mukaan lapsi toipuu tapaturmastaan täysin.

Oliver Antman voitti Hollannin cupin

Suomen jalkapallomaajoukkueestakin tutun Oliver Antmanin edustama Go Ahead Eagles voitti Hollannin cupin. Voitto AZ Alkmaaria vastaan ratkesi maanantai-iltana pelatussa loppuottelussa vasta rangaistuspotkukilpailussa.

Kamppailu ratkesi vasta rangaistuspotkukilpailussa, jossa sankariksi maalivahti Jari De Busser. Belgialainen De Busser, 25, torjui kaksi AZ:n rankkaria ja pääsi juhlimaan vuonna 1902 perustetun Go Ahead Eaglesin seurahistorian ensimmäistä cupvoittoa.

Ottelun varsinainen peliaika päättyi 1 –1 ja jatkoaika oli maaliton. Jo ennen rankkarikisaa De Busser teki tukun huipputorjuntoja.

Liverpoolin mestaruus voi varmistua jo ensi viikolla

Leicesterin putoaminen jalkapallon Englannin Valioliigasta varmistui sunnuntaina, kun joukkue hävisi kotonaan sarjakärki Liverpoolille 0–1. Aiemmin pelissä paikkoja tuhlailleen Liverpoolin ainokaisen tälläsi tulisesti Trent Alexander-Arnold 76. peliminuutilla.

Sitten 26-vuotias britti kiskaisi paidan yltään, ryntäsi tuulettamaan Liverpool-kannattajien eteen ja asetti lopuksi paitansa kulmalipulle.

Brittimediassa tilannetta kuvailtiin ikoniseksi hetkeksi kaudella, joka tulee päättymään Liverpoolin mestaruusjuhliin.

Samalla pohdittiin, oliko tunteellinen tuuletus myös jäähyväisviesti kannattajille. Hyökkäyspäässä viihtyvän syöttötaiturin sopimus Liverpoolin kanssa umpeutuu kesällä, ja hänen siirtoaan Real Madridiin on pidetty lähes varmana.

Suomalaisteini vei maalillaan Djurgårdenin sarjakärkeen

Djurgårdenissa pelaava suomalaislupaus Olivia Ulenius iski perjantaina voittomaalin Vittsjön verkkoon Ruotsin jalkapallon naisten pääsarjassa.

17-vuotias Ulenius vaihdettiin kentälle tunnin pelin jälkeen. Vain viitisen minuuttia myöhemmin hän viimeisteli 2–1-osuman, joka jäi ottelun viimeiseksi.

Ulenius siirtyi Ruotsiin tammikuussa Åland Unitedista ja maali oli hänelle ensimmäinen Ruotsin pääsarjassa. Djurgården nousi voitolla sarjan kärkipaikalle.

Ahvenanmaalla varttunut superlupaus debytoi Åland Unitedin riveissä Kansallisessa liigassa vain 14-vuotiaana. Vuotta myöhemmin hänet palkittiin Suomen cupin loppuottelun parhaana pelaajana.

Käsittämätöntä draamaa

Manchester Unitedin kotistadion Old Trafford tunnetaan lempinimellä Unelmien teatteri.

Kotijoukkue on viime vuosina tarjonnut yleisölle lukuisia perinteisen vastaisia farsseja. Siltä näytti hetkellisesti myös torstaina, mutta United nousi lopulta uskomattomaan voittoon ranskalaisen Lyonin kustannuksella ja eteni Euroopan liigan välieriin.

Taukonumerot hellivät Old Traffordia, koska Diogo Dalot viimeisteli Unitedin 2–0-johdon.

Toisella jaksolla kotijoukkue kuitenkin romahti – jälleen kerran.

Ensimmäinen oire nähtiin 71. minuutilla, kun Lyonin pelaajat voittivat kolme pääpallotaistelua putkeen. Viimeisimmän vei Corentin Tolisso, joka puski kavennusmaalin André Onanan selän taakse.

Vain reilut viisi minuuttia myöhemmin Tagliafico viimeisteli polven hutipotkullaan 2–2-tasoituksen.

Kun yhteismaalit olivat tasan 4–4, edettiin Old Traffordilla jatkoajalle.

Rayan Cherki sai vasemman jalkansa vapaaksi ja vei Lyonin johtoon hienolla alanurkkalaukauksella 105. minuutilla.

United-kapteeni Bruno Fernandes kavensi 114. minuutilla tilanteeksi 3–4.

Sen jälkeen naftaliinista kaivettu Kobbie Mainoo tasoitti otteluparin hienolla yksilösuorituksella jatkoajan viimeisellä minuutilla.

Maguire löysi sisäisen kärkipelaajansa juuri viimeisellä mahdollisella hetkellä. AOP

Sekään ei jäänyt viimeiseksi käänteeksi, koska kaikkien odottaessa jo rankkarikisan alkua Harry Maguire puski käsittämättömästi jatkoajan lisäajalla Unitedin 5–4-voittomaalin.

Real Madrid on lyöty

Mestarien liigan hallitseva mestari Real Madrid ei pääse jatkamaan mestaruuden puolustamista. Real putosi keskiviikkona jatkosta hävittyään kotonaan Arsenalille 1–2.

Kotiottelunsa peräti 3–0 voittanut lontoolaisjoukkue eteni välieriin yhteismaalein 5–1.

Murskatappio tarkoittaa, että Carlo Ancelottin aika Real Madridin peräsimessä päättyy tähän kauteen. Hänen tilalleen on huhuttu Lukas Hradeckyn valmentaja Xabi Alonsoa.

Välierässä Arsenal saa vastaansa PSG:n.

Aston Villan upea kiri ei riittänyt

Jalkapallon Mestarien liigassa selvitettiin ensimmäiset välieräjoukkueet otteluissa Aston Villa–Paris Saint-Germain ja Dortmund–Barcelona.

PSG voitti ensimmäisen kohtaamisen maalein 3–1 ja sinnitteli tiistaina 2–3-tappioon, joka riitti välieräpaikkaan yhteismaalein 5–4. Helpolla ei paikka neljän joukossa kuitenkaan irronnut.

PSG hakee historiansa ensimmäistä Mesterien liiga -kannua, ja se on edelleen kisan ennakkosuosikkia vaikeasta Villa-pelistä huolimatta.

oy Keane raivostui Manchester Unitedin nöyryyttävästä tappiosta

Sky Sportsin asiantuntija Roy Keane ei sulattanut Manchester Unitedin esitystä sunnuntaina. Takavuosien suurseura nöyrtyi täysin Newcastlen käsittelyssä.

Alusta loppuun peliä hallinnut Newcastle pani Unitedin ahtaalle. Lopputulos oli tyly 4–1.

Keane ei säästellyt sanoissaan.

– Kukaan ei pidä häviämisestä, mutta joskus kyse on siitä, miten häviää. 14 tappiota liigassa tänä vuonna. Pitää osoittaa syyttävää sormea pelaajia kohtaan. Pelaajat ja manageri ovat melko uusia tyyppejä Valioliigassa. Olen varma, että hän (manageri Ruben Amorim) ei voi uskoa, miten huono joukkue hänellä on, Keane sihisi.

Kylian Mbappélta törkytaklaus

Real Madridin supertähti Kylian Mbappé lensi ulos Espanjan liigan ottelusta Alavesia vastaan, kun hän taklasi Alavesin keskikenttäpelaajaa Antonio Blancoa napit edellä jaloille holtittomasti.

Mbappé sai ensiksi tilanteesta keltaisen kortin, mutta nopean videotarkistuksen jälkeen se vaihdettiin punaiseksi kortiksi.

Real Madridin apuvalmentaja Davide Ancelotti kertoi Mbappén pahoitelleen pelin jälkeen tekoaan. Davide Ancelotti toimi ottelussa Madridin päävalmentajana, sillä hänen isänsä Carlo Ancelotti oli pelikiellossa.

– En oikeuta Mbappén tekoa, mutta tuo tapahtui sen jälkeen, kun Mbappéa oli rikottu monta kertaa putkeen, Ancelotti selvitti.