Christian Eriksenin odotetaan kotiutuvan pian sairaalasta

Tanskan jalkapallomaajoukkueen pelaaja Christian Eriksen voi hyvin, tiedottaa Tanskan jalkapalloliitto.

Eriksen menetti tajuntansa ja tuupertui sunnuntaina Tanskan ja Ukrainan välisessä harjoitusottelussa. Hän pystyi lopulta kuitenkin itse kävelemään ambulanssiin.

34-vuotias keskikenttäpelaaja kuljetettiin sairaalaan jatkotutkimuksiin. Tanskan maajoukkuelääkärin Morten Boensenin mukaan odotusarvo on, että Eriksen pääsee pian kotiutumaan.

Eriksen koki vastaavanlaisen tilanteen EM-lopputurnauksessa lähes tarkalleen viisi vuotta sitten. Hänen sydämensä pysähtyi kesken Suomea vastaan pelatun ottelun.

Eriksenin henki saatiin pelastettua. Hän on jatkanut uraansa huipputasolla tukenaan rintaan asennettu sydämentahdistin.

Christian Eriksen löysi vihdoin uuden seuran

Kolme viime kautta Manchester Unitedia edustanut Christian Eriksen on vihdoin löytänyt uuden seuran.

Tipsbladetin mukaan tanskalaisen uusi työnantaja on Saksan Bundesliigan VfL Wolfsburg. Sivusto kertoo, että Eriksen on jo matkustanut Saksaan, jossa edessä on vielä lääkärintarkastus ja sopimuksen allekirjoittaminen.

Wolfsburgin urheilujohtajana toimii Eriksenin maanmies Peter Christiansen.

Suomessa Eriksen muistetaan kesältä 2021 Tanskan ja Suomen välisestä EM-kisaottelusta, jossa hänen sydämensä pysähtyi.

Eriksen onnistuttiin pelastamaan ja hänelle asennettiin myöhemmin sydämentahdistin.

Eriksen löi aikanaan läpi Ajaxissa ja on edustanut myös Tottenhamia, Interiä, Brentfordia ja Manchester Unitedia.